keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Suussa sulava juustokakku

Amerikkalainen juustokakku

Pienenä tyttönä käytiin perheen kanssa etelässä ja siellä maistoin ihanaa juustokakkua, joka tarjoiltiin mustaherukkasoseen kanssa. Vuosia myöhemmin se kakku tuli mieleen ja etsin pitkään tälläistä paistettavan juustokakun ohjetta. Tämän ihanan juustokakun löysin muutama vuosi sitten jostain nettisivulta. Ohje toimii joka kerta, kakku on aina yhtä suussa sulavaa, aivan ihanaa vielä vähän lämpimänä tai seuraavana päivänä kunnolla jäähtyneenä.

Itse tykkään tämän kakun kanssa tarjota mansikka-mustaherukkasosetta, myös pakastemarjoista tulee hyvää, kun lisää esim. tomusokeria sekaan. Myös tuoreiden marjojen tai esim. karviaishillon kanssa toimii hyvin. Mitään todella makeaa hilloa, en kuitenkaan haluaisi lisäkkeeksi, koska lopputuloksesta voi tulla liian makea.

Ohjetta voi muokata hyvin oman maun mukaiseksi. Sitruunan ja limen voi halutessaan jättää pois ja korvata sen jollain muulla. Itse olen yleensä käyttänyt kermaviiliä, enkä rahkaa, mutta varmasti maustetuilla rahkoilla saisi kivaa makuvivahdetta. Täytynee ensi kerralla kokeilla.



Amerikkalainen juustokakku:

Pohja:
100g rasvaa
1dl sokeria
1 muna
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
 
Täyte:
2tlk kermaviiliä (tai maitorahkaa)
1pkt (200g) tuorejuustoa
1 sitruunan raastettu kuori
(1 limen raastettu kuori + mehu)
1/2 sitruunan mehu
2,5dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria tai 2tl vanilja-aromia
1dl perunajauhoja
5 munaa

Tarjoiluun: 
Marjasosetta tai tuoreita marjoja


* pohja tehdään ensin: rasva ja sokeri vatkataan, vaahtoon lisätään muna,
jauhot ja leivinjauhe sekoitetaan keskenään ja sekoitetaan vaahtoon,
taikina sekoitetaan tasaiseksi, taikina painellaan vuokaan 
ja annetaan olla kylmässä sen aikaa kun täyte tehdään

*täyteeseen sekoitetaan kermaviili/rahka, tuorejuusto,
sitruunan kuori ja mehu, puolet sokerista, vaniljasokeri ja perunajauhot

*keltuaiset ja valkuaiset erotellaan toisistaan

*keltuaiset lisätään täyteseokseen, sekoitetaan kaikki tasaiseksi seokseksi

* valkuaiset ja puolet sokerista vatkataan kovaksi vaahdoksi

* täyteseos ja valkuaisvaahto sekoitetaan varovasti keskenään

* täyte kaadetaan kovettuneen pohjan päälle

*paistetaan 1h 175 asteessa uunin alatasolla

*tarjotaan lämpimänä tai täysin jäähtyneenä marjasoseen tai marjojen kanssa


2 kommenttia:

  1. Hurrrjan hyvää,sain tätä maistaa vanhemmillasi muutama päivä sitten.olikin kuulema tekemääsi.tätä voisi kokeilla viikonloppuna itsekkin. terv.sinikka

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sinikka, kiva jos tykkäsit! Tämä kakku on myös yksi omista suosikeistani.

    VastaaPoista